Minua ei sido enää kiire
Kukaan ei palauta minulle vuosia. Ja muita elämän viisauksia.
Olen lopettanut kiireestä puhumisen. Sillä kiire, siitä puhuminen ja sen ihannoiminen sairastuttaa ja uuvuttaa meidät. Nykyisin minulla on ajoittain tiivistä tai paljon tekemistä.
Haluaisin sanoa, että se kävi helposti, mutta se vaati kaksi vuotta akuuttina kestäneen työ- ja elämänuupumuksen, kolme sairauslomaa, muutamia vuosia ammattiapua, irtisanoutumisen, paremmat työolosuhteet sekä aika paljon karsimista.
Niin – minulla meni näin ja varmasti jollain vielä huonommin. Toivon, että sinulla tämä käy hieman helpommin.
Olen tehnyt lähi- ja tuttavapiirissäni empiiristä tutkimusta (luonnollisesti täysin tiedeperusteista) siitä, että ihmiset ovat kauhean väsyneitä. Ja kiireisiä. Kulkevat autopilotilla päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Kalenterissa viikonloput ovat tukossa seuraavat puoli vuotta.
Meillä on kiire töihin, kiire omiin ja lasten harrastuksiin, kiire ruokakauppaan, kiire laittamaan ruokaa, kiire hankkia viikonlopun reissulle tai juhliin ne ja ne asiat, kiire nukkumaan (jotta jaksaa taas kiirehtiä seuraavana päivänä).
Ihmisillä on arjessaan aivan valtavan paljon kaikkea liikaa. Minulla oli arjessani valtavan paljon kaikkea liikaa, kunnes oli pakko luovuttaa. Viitasen Piian sanoin oli “paras kellua vaan, ottaa aaltoja vastaan”. Myös Eeva Kolu on kirjoittanut kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt (2021), että jossain kohtaa hän vain antautui sille, mitä maailma siinä kohtaa antaa ja lakkasi pyristelemästä. (Eevan kirja muuten julkaistiin juuri silloin, kun olin pahimmissa suden hetkissäni pohtien, että tätäkö kolmekymppisyys tarkoittaa.)
Kiire lienee ihmisen inhimillinen tapa suojella itseään ikäviltä tunteilta, jotka usein nousevat pysähtyessä pintaan. Niin minulle kävi, että pulpahti koko menneisyys kerralla. Siinä sitten lapioitiin henkistä hikeä ihan urakalla.
Kiire myös saa meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi. “Ooh, minulla on arvoa, kun olen näin kiireinen!”
Mutta jos jotain olen oppinut esimerkiksi ammattini kautta ja alan puheenvuoroista hyvästä johtamisesta sekä johtajan itsensä jaksamisesta, sen kaiken ytimessä korostuu fokus. Rohkeus karsia asioita, jotta voi keskittyä olennaiseen, olla hyvä johtaja, jaksaa arjessa ja ehkä olla vielä hyvä kumppani, vanhempi, ystävä, mitä ikinä.
Eikö se silloin päde, että jotta voimme jokainen olla oman elämämme johtajia, meidän täytyy säilyttää fokus? Eli karsia?
Elämme monenlaisissa olosuhteissa ja elämänvaiheissa. Osaan emme voi aina vaikuttaa, osaan voimme. On ruuhkavuosia, huonoja työpaikkoja, töitä ja opiskeluita rinnakkain, omasta ja läheisten toimeentulosta taistelua, ehkä iäkkäistä vanhemmista huolehtimista. Toisinaan on aikoja, jotka vaativat meiltä enemmän. Sehän kuulostaa ihan elämältä!
Sen olen kuitenkin tähän varhaiskeski-ikäisyyteeni mennessä todennut, että meillä kaikilla on sama määrä tunteja vuorokaudessa, ja käsittääkseni maailmassa ei vielä ole keksitty Harry Potter ja Azkabanin vanki -kirjasta tuttua ajankääntäjää (ajankääntäjän avulla Hermione pystyi olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan). Helposti täytämme vuorokauden tunteja asioilla ja vastuilla unohtaen, että jonkun osa-alueen täytyy silloin joustaa. Meidän täytyy siis karsia jostain.
Minulle kiire ei ole näyttäytynyt enää aikoihin aiheena, jota ihailisin tai johon suhtautuisin kovin myönteisesti.
Enkä ole itse mitenkään täydellinen. Mutta olen minä paljon mieltäni, arkeani ja valintojani lapioinut viime vuosina. Ajattelen myös, että olen tässä elämänmittaisella matkalla. Mitä vain voi tapahtua, jos en ole valpas ja vaikka olisinkin.
Tänne loppuun säästin Senecan lauseet, jotka puhuttelivat minua, kun kaikki oli pikkuisen levällään. Näihin lauseisiin palaan säännöllisesti, kun tuntuu, että päivät vievät minua, enkä minä niitä (ja kun ajankääntäjälle olisi tarvetta).
Emmis
Kukaan ei palauta sinulle vuosia, kukaan ei anna sinulle itseäsi takaisin.
Elämä kulkee minne se kerran on lähtenyt, se ei tarkista kurssiaan, ei pysähdy. Se ei pidä ääntä itsestään, se ei tee numeroa nopeudestaan. Ääneti se liukuu, sitä ei pidennä kuninkaan käsky eikä kansan mielipide. Niin kuin se alkoi kulkunsa ensimmäisenä päivänä, niin se jatkaa juoksuaan, se ei poikkea reitiltä eikä jää paikoilleen.
Ja mikä on tulos? Sinua sitoo kiireesi, elämä kiitää. Ja kaiken aikaa lähestyy kuolema, jolle sinulla on oltava aikaa, halusit tai et.
– Seneca
(Ote kirjasta Seneca – Elämän lyhyydestä, suom. Juhana Torkki 2018)
Hyvä teksti, ja muistutus aiheesta 😊 Mulla on hyvin samanlaisia ajatuksia kiireestä ja kiireen tekemisestä, sellaista en (enää) halua tai kaipaa omaan elämääni.